Tilaa Marikan ystävät -uutiskirje

Lahjaksi saat Viisas vastaus -äänikirjan

Hämmästyttävä peili

Jaa artikkeli

Olin lähes koko aikuisikäni ajatellut järkyttävän yksioikoisesti muista ihmisistä. Olin ymmärtämätön, suvaitsematon, paheksuva ja parhaimmillaankin hämmentynyt. Miten ihmeessä muut eivät älyä toimia niin kuin minä. Miten muut ovat käsittämättömän hitaita. Usein tielläni. Muut jahkailevat asioissa, joihin minä tartun heti ja mieluiten vähän ennenkin. Muut eivät saa sanaa suustaan, kun minä olen jo reippaasti ilmaissut mielipiteeni. Selkästi ja napakasti.

Sitten, joskus 80-luvun tuoksinassa tutustuin enneagrammi– persoonallisuusluokitukseen, joka selittää ällistyttävän kirkkaasti meidän erilaisuuttamme. Enneagrammissa esitellään yhdeksän erilaista tapaa toimia tässä maailmassa. Ja enneagrammi antaa myös ymmärrettävät syyt erilaisuuteemme. Aloin pikkuhiljaa tajuta, että oma strategiani ei todellakaan ollut ainoa eikä taatusti ainoa oikea. Sellaista ei  nimittäin ole.

Sain enneagrammi-tuttavuuteni alkuaikoina varsinaista shokkihoitoa, sillä osa persoonani ominaisuuksistani tuli minulle yllätyksenä. Ei muille. Jouduin ja sain katsoa peiliin ja tutustua itseeni objektiivisemmin ja ikään kuin muitten näkökulmasta. Se ei aian ollut todellakaan helppoa tai hauskaa. Mutta alusta pitäen tajusin onneksi, että hankalaltakin tuntuva matka kannatti.

Ajan kanssa näin valon. Ensin muissa. Sitten itsessäni. Hyvyyttä, hyväksyntää ja erilaisuudesta iloitsemista alkoi tulla enemmän ja enemmän esille.

Lisää valoa

Olen nyt opettanut aihetta päätoimisesti yli parikymmentä vuotta ja vieläkin jaksan ihmetellä omaa sokeuttamme. Katsomme muita ulkoa päin ja teemme teräviä havaintoja. Oma itse jää helposti pimentoon. Olemme liian lähellä kohdetta ja silmät katsovat helpoiten poispäin itsestä. Armoton valonheitin on kohdistunut muihin. Mutta ilman ymmärrystä. Ja sehän ei ole tarkoitus. Valon tehtävä on valaista hyvyys ja rakkaus meissä kaikissa.

Minulle on ollut täysin käänteentekevää sekä henkilökohtaisessa elämässäni että kouluttajana sen oivaltaminen,  että näemme ja koemme elämän pienet ja isot asiat täysin eri näkökulmista. Ei ole parempia tai huonompia tapoja hahmottaa maailmaa. Vain erilaisia. Nopeus on esimerkiksi täysin suhteellinen asia. Niin ovat kaikki muutkin luonteen piirteet. Enneagrammi selittää ne tyylikkäästi ja selkeästi, tuomitsematta.

Enneagrammi on vapauttanut minut omasta vankilastani, jossa oma tapani tehdä oli ainoa oikea tapa. On mahtavaa aidosti nauttia erilaisuudesta.

Saamattomuus’ voi olla sellaiselle ihmiselle järkevää harkintaa, joka ei tee pohtimatta ja puntaroimatta mitään. Vaikeneminen on joillekin persoonallisuustyypeille ainoa viisas valinta eikä se todellakaan johdu siitä, että heillä ei olisi mitään arvokasta sanottavaa. Yksiä ei häiritse keskeyttäminen lainkaan, jotkut vetävät siitä ihan megaherneet nenäänsä. On ihmisiä, jotka haluavat ehdottomasti noudattaa sääntöjä ja sitten on niitä, jotka ihan iloksensa niitä rikkovat ja pitävät muita nipottajina. Erityisherkkyys on tyypillistä tietyille persoonallisuuksille ja sen tajuaminen voi olla suuri helpotus myös läheisille. Toiset pomottavat koska eivät voi kestää sitä, että joku muu ottaa ohjat käsiinsä. Hommat hoidetaan huutamalla. Tai siltä se ainakin joistakin persoonallisuustyypeistä tuntuu. Osa ihmisistä on niin avuliaita, että vievät tädin kadun yli vaikka täti ei sitä edes halunnut. Sitten on niitäkin tyyppejä, jotka rakastavat rutineena ja välttävät ristiriitoja kuin ruttoa ja sellaisia, jotka etsivät jännitystä ihan mistä vaan. Kunhan ei ole tylsää. Nämä kaikki vaihtelevat tavat kohdata asioita ja ihmsiä mahtuvat yhdeksään selkeästi erottuvaan persoonallisuustyyppiin.

Edellä luettelin vain muutamia esimerkkejä siitä, minkä jo tiedät omasta kokemuksestasi. Samaan perheeseen voi syntyä hyvin erilaisia tyyppejä eikä ymmärrystä, saatika hyväksyntää aina riitä erilaisuudelle. Monet ihmissuhderiidat ja hankaukset työelämässä ovat täysin selitettavissa erilaisten persoonallisuuksien törmäyksistä. Se ei ole kuitenkaan välttämätöntä. Tiedän, että vaikeita ristiriitoja ihmissuhteissa voidaan korjata erilaisuuden ymmärryksellä. 

Hyväksynnän silta ihmisestä toiseen. 

Olen kouluttanut lukemattomia yksilöitä, esimiehiä, työtiimejä ja kokonaisia organisaatioita hyödyntämään enneagrammin selittämää erilaisuutta. Monet väärinkäsitykset ovat saaneet selityksen ja se on lisännyt yhteistyökykyä. Esimerkiksi yhdessä työporukassa oli huonohko ilmapiiri. Sitä purettaessa enneagrammin avulla kävi ilmi, että osa ihmisistä oli varsin äänekkäitä ja toimeliata kun taas osa työkavereista oli hiljaisempaa ja tarkkailevampaa laatua. Vastakohtaiset persoonallisuustyypit paheksuivat toisiaan eikä arvostuksesta ollut tietoakaan. 

Oivallusten kautta opittiin aidosti kunnioittamaan erilaista lähestymistapaa työasioihin ja myös käyttämään sitä hyväksi. Esimieheksi valittiin henkilö, joka nautti porukan innostamisesta ja vastuunotosta. Taka-alalle jäi vapaaehtoisesti entinen pomo, joka nautti asioihin perehtymisestä kaikessa rauhassa ilman esimiestehtävien ihmissuhde-paineita.

No niin, tämän vuodatuksen jälkeen jo varmaan mietit, mitä nämä yhdeksän tyyppiä ovat ja mikä sinä mahdat olla. 

Tee suuntaa- antava testi

Käy tekemässä ilmainen  TUNNISTA ITSESI – PERSOONALLISUUSTESTI , jonka laadin yhdessä tyttäreni Viivi Pentikäisen kanssa jo useita vuosia sitten. Olemme siitä tosi ylpeitä. Se on toki vain suuntaa antava, mutta testin avulla pääset aiheesen mukavasti sisälle. On hyödyllistä miettiä kaikessa rauhassa, millainen oikeasti on. Ei sitä välttämättä tiedä. Olemme tajuamattamme toisille ihmisille esimerkiksi tylyjä ja kiukkuisia. Meidät tulkitaan valitettavan väärin, koska emme tiedä, mitä viestimme erilaisuudellamme. Kun oivallamme oman ja toisten käytöksen alitajuiset syyt, syntyy mahdollisuus ymmärrykseen ja myötätuntoon. 

Tule huimaan enneagrammikoulutukseen

Jos sinua kiinnostaa aidosti tutustua itseesi ja muihin ihmisiin, aloitan ensi tammikuussa intensiivikoulutuksen. Se on suunnattu sekä aiheeseen jo perehtyneille ( he saavat koulutuksesta EIF – enneagrammiohjaajan pätevyyden), että ihmisille, jotka haluavat perehtyä aiheeseen pintaa syvemmältä. Ilman etukäteistietoa voi siis osallistua tähän koulutukseen ja näille henkilöille toimitamme runsaasti etukäteismateriaalia.

Kokemuksen syvällä ja painokkaalla äänellä sanon, että enneagrammin oppii vain toisten seurassa. Tässä koulutuksessa paneudutaan aiheeseen käytännöllisesti, syvällisesti ja laaja-alaisesti. Koulutuksessa jaetaan suomenkielistä, julkaisematonta materiaalia, jonka käyttöoikeuden ammatillliseen osuuteen osallistuvat saavat. Opit esittämään enneagrammin tavalla, joka saa muut innostumaan ja voimaantumaan. Enneagrammi ei leimaa vaan oivalluttaa.

Tilaa Marikan ystävät -uutiskirje

Lahjaksi saat Viisas vastaus -äänikirjan (arvo 24,90 €)

Tilattuasi uutiskirjeen saat vahvistusviestin sähköpostiisi. Mikäli et löydä viestiä saapuneista, niin tarkista myös roskapostikansio. Voit halutessasi perua uutiskirjeen tilauksen uutiskirjeestä löytyvästä “Peru uutiskirjeen tilaus” -linkistä.