Tilaa Marikan ystävät -uutiskirje

Lahjaksi saat Viisas vastaus -äänikirjan

Tee testi

Miten jaksaa kun ei jaksa.

Jaa artikkeli

Kiitos ystävälleni tärkeästä oivalluksesta. Tai oikeammin ihan herätyksestä. Tavatessamme vuoden vaihteessa, ihmettelin ja vähän päivittelinkin hänelle, miten ihmeessä juurikaan ketään ei näyttänyt kiinnostavan hartaasti suunnittelemani 10 viikon elämäntaparemppa -ohjelma. Olin hämmentynyt ja pettynyt. Tarjosin loistavasti rakennettua ohjelmaa karistaa kilot, liikkua ilolla ja nauttia siitä, että ei vatvoisi samoja ikäviä ajatuksia päässään yhdestä takkuisesta viikosta toiseen. Tehdä elämänsä viimeinen ja onnistunut elämäntaparemppa.

Mitä tähän valitusvirteeni huokasi ystäväni?
’ Miten sitä voisi jaksaa osallistua, kun ei kerta kaikkiaan jaksa oikein mitään? En minä ainakaan jaksa työn jälkeen yhtikäs mitään, vaikka varmaan minunkin pitäisi laihtua, liikkua ja vieläpä ajatella myönteisesti. Osallistuisin, tottakai, jos jaksaisin.’

Niinpä. Miten sitä voisi pystyä minkäänlaisiin elämäntaparemppoihin, kun energiaa ei tahdo riittää kuin tavallisen arjen pyörittämiseen epätavallisina aikoina. Nöyränä tajuisin sen, että en ollut oikein tajunnut olennaista.
Siksi pistin suunnitelmani uusiksi. Aloin rakentaa luentoa, joka auttaisi juuri olennaiseen. Eli siihen, miten jaksaa, kun ei
jaksa. Innostuin. Vakuutuin. Toivottavasti saan sinutkin mukaan muutokseen, johon pystyt, vaikka kuin väsyttäisi eikä
edes huvittaisi. LUE LISÄÄ TULEVASTA LUENNOSTANI

7 LEMPEÄÄ ASKELTA KOHTI PAREMPAA

Olisipa upeaa, jos voisimme tilata energiaa, elämäniloa ja hetkellistä pitempää hyvää oloa netistä yhtä kätevästi kuin kaiken maailman tavaraa. Mutta eihän se niin toimi. Uskon ihmeisiin, mutta siihen en jaksa panostaa, että rahalla voisi hankkia oikeita ja kestäviä hyvinvoinnin eväitä.

Onneksi meillä on kuitenkin rahaa tehokkaampia menetelmiä käytössämme. Aina on mahdollista parantaa oloamme – edes hiukan. Pienin askelin. Ilmaiseksi. Yllättävän helposti. Niihin keskityn tulevassa luennossani 26.1. Panostan siihen
tietoon ja ymmärrykseen, jonka olen tiivistänyt 45 vuoden kokemuksestani jaksamisesta ja paremmasta elämästä.
Nojaan vankasti tutkittuun tietoon ja uusimpiin oivalluksiin siitä, miten saamme valtaisat sisäiset voimavaramme
käyttöömme. Silloinkin, kun se tuntuu lähes mahdottomalta.

Saat minulta seitsemän ilahduttavaa menetelmää kokeiltavaksesi. Uskon, että jo yhdenkin tuominen arkeesi voi
tehdä sen, minkä lupaan. Jaksat enemmän.

OSALLISTU NETTILUENNOLLENI JOKO LIVENÄ KESKIVIIKKONA 26.1. KLO 18- 20

TAI KATSO VIDEOTALLENNE JÄLKIKÄTEEN, SINULLE SOPIVANA HETKENÄ.

Jaa somessa

Lisää luettavaa

Seuraa Facebookissa

Katso YouTubessa

Tilaa Marikan ystävät -uutiskirje

Lahjaksi saat Viisas vastaus -äänikirjan (arvo 24,90 €)

Tilattuasi uutiskirjeen saat vahvistusviestin sähköpostiisi. Mikäli et löydä viestiä saapuneista, niin tarkista myös roskapostikansio. Voit halutessasi perua uutiskirjeen tilauksen uutiskirjeestä löytyvästä “Peru uutiskirjeen tilaus” -linkistä.